keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kiinan uudesta silkkitiestä

Olen viime aikoina lukenut Kiinan Uudesta silkkitiestä. Sillä on nimittäin potentiaalia mullistaa nykyisenlainen maailmanjärjestys. Kyseessä on massiivinen ja maailmanhistoriallinen hanke, jolla Kiina pyrkii elvyttämään antiikin ajan silkkitien liikenteen reitit Aasiasta Eurooppaan ja muualle. Tämä pitää sisällään laiva-, tie- ja raideyhteyksien rakentamisen silkkitien reiteille kuudessakymmenessäviidessä eri maassa.

Silkkitiesuunnitelma on Kiinan presidentti Xi Jinpingin lempiprojekti. Jos riisutaan poliittisemmat tavoitteet, perusajatuksena on lisätä kaupankäyntiä ja taloudellista yhdentymistä aloitteessa mukana olevissa maissa investoimalla teihin, putkiin, satamiin, viestintäverkkoihin ja muihin yhteyksiä edistäviin infrastruktuureihin. Kiinan valtionhallituksen vuoden 2015 toimintasuunnitelmassa hankkeesta käytetään kiinaksi nimeä 带一路, englanniksi One Belt, One Road (OBOR) ja suomeksi Yksi vyö, yksi tie. Viime aikoina hankkeesta on englanninkielellä käytetty myös nimeä The Belt and Road-initiative, eli Vyö ja tie-hanke.

Uusi silkkitie koostuisi kahdesta eri haarasta, "vyöstä" ja "tiestä". Ensimmäinen haara eli "vyö" pyrkisi yhdistämään Kiinan länsiosat kuuden talouskäytävän kautta Keski-Aasiaan, Venäjälle, Eurooppaan, Välimerelle ja Persianlahdelle sekä Kaakkois-Aasiaan, Etelä-Aasiaan ja Intian valtamerelle. Toinen haara, "tie", puolestaan varmistaisi yhteydet meriteitse. Se yhdistäisi Kiinan rannikkoalueet Eurooppaan ja Afrikkaan Etelä-Kiinan meren ja Intian valtameren kautta yhden reitin avulla, sekä Etelä-Tyynenmeren kautta toisella reitillä.

Kiinan suurprojekti on yksi osoitus siitä, että Kiina on ottamassa yhä merkittävämmän roolin globaalina toimijana. Silkkitiehanke onkin herättänyt epäilyksiä Washingtonin suunnalla, jossa Kiinan nähdään yhdessä Venäjän kanssa uhkaavan lännen valta-asemaa. Uusi silkkitie palvelee Kiinan "pehmeää vallankäyttöä" globaalipolitiikassa. Oma lukunsa on myös hanketta rahoittava, Kiinan vuonna 2015 perustama Aasian infrastruktuuri-investointipankki (AIIB). Pankin perustamisen taustalla oli Kiinan tyytymättömyys Yhdysvaltojen johtaman Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaan. Mainittakoon myös, että Suomi liittyi AIIB:n jäseneksi vuoden 2016 alussa.

Onnistuessaan Kiina syrjäyttäisi Yhdysvallat uudessa kansainvälisessä järjestyksessä. Pehmeän vallan prosessina tällainen muutos saattaa olla suhteellisen hidas, mutta naapurimaiden integrointi Kiinan talouteen on varmasti turvallisempi tie. Muunkinlaisia skenaarioita toki on, ottaen huomioon mm. Yhdysvaltojen kauppasotauhkailun, Kiinan sotilaallisen vahvistumisen, sekä presidentti Xi Jinpingin puheet kiinalaisen kansallisen unelman toteuttamisesta, jossa tämä viisituhatvuotinen kulttuuri elpyisi uusiin suuruuden päiviinsä.

Vastaanotto hankkeelle on Euroopan unionissa vielä ristiriitainen; ongelmana on EU:n oma kauppamalli, ja oletettavasti myös atlantistinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa. EU ja Kiina ovat kyllä perustaneet yhteysryhmän (EU-China Connectivity Platform), ja uuden silkkitien puitteissa onkin jo sovittu useista yhteisistä projekteista joidenkin jäsenmaiden kanssa. Mikäli Kiina saa eurooppalaisissa yrityksissä lisää omistuspohjaa, se saattaa kyetä vaikuttamaan enemmän myös eurooppalaiseen politiikkaan. Tämä ei välttämättä olisi pelkästään huono asia, jos vaihtoehtona on nykyinen, EU-maiden itselleen vahingollinen vasallipolitiikka angloamerikkalaisten uusliberaalien kanssa. Esimerkiksi Viktor Orbánin johtama kansallismielinen Unkari on valmis silkkitieyhteistyöhön Kiinan kanssa.

Jos Uusi silkkitie selviää taloudellisista ja poliittista ongelmistaan, niin Suomi on Kalevi Sorsa-säätiön projektitutkijana työskennelleen Markus Holmgrenin mukaan "otollisessa paikassa, sillä sijaitsemme suunnitellun arktisen radan ja Itämeren laivareittien risteyskohdassa". Holmgrenin mukaan "Suomen kannattaisikin yrittää varmistaa, että Uuden silkkitien Itämeri-kytkökset kulkisivat mahdollisimman laajalti Suomen kautta".